Koulussa voi olla paljon ihmisiä ympärillä ja silti tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Yhteenkuuluvuus ei synny pelkästään siitä, että olemme samassa luokassa tai työyhteisössä. Se rakentuu arjen kohtaamisissa, yhteisissä kokemuksissa ja siinä, miten tulemme nähdyiksi ja kuulluiksi. Mutta kuinka usein pysähdymme pohtimaan, millaista kuulumisen tunnetta koulun arjessa rakennamme?
Pienillä kohtaamisilla on suuri merkitys
Opettajan työssä olen huomannut, kuinka suuri merkitys pienillä, joskus lähes huomaamattomilla kohtaamisilla voi olla. Lapselle voi olla tärkeää, että joku huomaa hänen saapumisensa luokkaan, kysyy kuulumisia tai kutsuu mukaan yhteiseen tekemiseen. Yhtä merkityksellistä voi olla se, että opettaja huomaa oppilaan jäävän toistuvasti ryhmän ulkopuolelle.
Kuulumisen tunne ei kuitenkaan rakennu vain opettajan ja oppilaan välisessä suhteessa. Myös oppilaiden keskinäisillä suhteilla on valtava merkitys. Luokassa voi vallita näennäisesti hyvä työrauha, vaikka joku oppilaista kokisi jatkuvasti ulkopuolisuutta. Toisaalta vilkkaassakin luokassa voi olla vahva yhteisöllisyyden kokemus, jos jokainen tuntee olevansa hyväksytty ja arvostettu.
Olen pohtinut, kuinka helposti koulun arjessa keskitymme siihen, mikä näkyy ulospäin, eli käyttäytymiseen, työrauhaan, oppimistuloksiin ja ristiriitatilanteisiin. Sen sijaan oppilaan kokemus omasta paikastaan ryhmässä voi jäädä vähemmälle huomiolle. Kysymmekö riittävän usein, miltä oppilaasta tuntuu kuulua juuri tähän luokkaan?
Yhteenkuuluvuus on enemmän kuin yhdessä olemista
Yhteisöllisyyttä pyritään kouluissa vahvistamaan monin tavoin. Järjestetään ryhmäytymispäiviä, yhteisiä tapahtumia ja erilaisia harjoituksia. Ne ovat arvokkaita, mutta olennaista on se, mitä tapahtuu niiden välissä. Kuulumisen tunne rakentuu tavallisina koulupäivinä siinä, miten oppilaat puhuvat toisilleen, miten ristiriitoja ratkaistaan, miten erilaisuuteen suhtaudutaan ja miten onnistumisia huomataan.
Erityisen tärkeäksi tämä nousee silloin, kun oppilaalla on haasteita itsesäätelyssä, vuorovaikutuksessa tai sosiaalisissa taidoissa. Ryhmään kuuluminen ei saisi edellyttää sitä, että lapsi osaa jo valmiiksi toimia kaikissa tilanteissa odotusten mukaisesti. Päinvastoin juuri nämä oppilaat tarvitsevat usein erityisen paljon aikuisen tukea myönteisten vertaissuhteiden rakentamiseen. Yhteenkuuluvuus ei siis ole vain mukava lisä koulupäivään. Se liittyy olennaisesti oppimiseen, turvallisuuden kokemukseen ja hyvinvointiin.
Oman tutkimustyöni kautta olen kiinnostunut erityisesti siitä, miten itsesäätelytaitojen, tunnetaitojen ja tietoisen läsnäolon harjoittelu voisi tukea lasten sosiaalisia suhteita. Kun lapsi oppii tunnistamaan omia tunteitaan, pysähtymään ennen toimimista ja huomioimaan toisia, hän saa samalla valmiuksia toimia osana ryhmää.
Yhteisöllisyys tarvitsee aikuisilta tietoista toimintaa
Kouluyhteisön ilmapiiri ei synny itsestään. Aikuiset näyttävät omalla toiminnallaan mallia siitä, miten toisia kohdataan, miten erilaisuutta arvostetaan ja miten vaikeista tilanteista selvitään yhdessä. Sama koskee myös opettajien työyhteisöä. Jos aikuiset kokevat, etteivät he tule kuulluiksi tai saa tarvitsemaansa tukea, yhteisöllisyyden rakentaminen oppilaiden kanssa voi tuntua entistä kuormittavammalta. Hyvinvoiva opettaja (HOPE) -koulutuksissa olemme korostaneet, ettei hyvinvointi ole vain yksilön ominaisuus tai vastuulla oleva tehtävä. Se rakentuu myös yhteisissä toimintatavoissa, vuorovaikutuksessa ja koulun rakenteissa. Tämä ajatus koskee yhtä lailla oppilaita.
Emme voi jättää kuulumisen tunnetta yksittäisen lapsen sosiaalisten taitojen tai opettajan henkilökohtaisen osaamisen varaan. Tarvitsemme koko kouluyhteisön yhteistä ymmärrystä ja toimintatapoja, jotka tukevat jokaisen mahdollisuutta tulla osaksi ryhmää. Ehkä tärkein kysymys ei olekaan, kuinka paljon yhteisöllistä toimintaa koulussa järjestämme, vaan millaiseksi jokainen oppilas kokee oman paikkansa kouluyhteisössä.
Kuulumisen tunne syntyy siitä, että tulee nähdyksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi – myös silloin, kun kaikki ei suju odotusten mukaisesti.
-Piialiina
Viisi keinoa vahvistaa kuulumisen tunnetta koulun arjessa:
1. Huomaa jokainen
Pysähdy pohtimaan, ketkä oppilaista saavat päivän aikana eniten huomiota ja ketkä jäävät helposti taka-alalle. Jokainen tarvitsee kokemuksen siitä, että hänen läsnäolollaan on merkitystä. Pienikin myönteinen kohtaaminen voi vahvistaa tätä tunnetta.
2. Rakenna yhteisöllisyyttä joka päivä
Yhteiset tapahtumat ovat tärkeitä, mutta ryhmään kuuluminen vahvistuu ennen kaikkea toistuvissa arjen tilanteissa. Yhteiset aloitukset, vaihtuvat työparit, ryhmän onnistumisten huomioiminen ja pienet yhteistyötehtävät voivat auttaa oppilaita löytämään paikkansa yhteisössä.
3. Opeta sosiaalisia taitoja tietoisesti
Toisen kuunteleminen, mukaan pyytäminen, ristiriitojen ratkaiseminen ja tunteiden säätely ovat taitoja, joita voidaan harjoitella. Älä oleta, että kaikki oppilaat osaavat ne valmiiksi. Harjoitelkaa yhdessä, miten toimitaan tilanteissa, joissa joku jää ulkopuolelle tai yhteinen tekeminen ei suju.
4. Kysy oppilaiden kokemuksista
Aikuisten käsitys luokan ilmapiiristä ei aina vastaa oppilaiden kokemuksia. Kysy säännöllisesti esimerkiksi: Koetko kuuluvasi tähän ryhmään? Onko sinulla joku, jonka kanssa voit olla? Saatko olla oma itsesi? Tärkeää on myös pohtia yhdessä, mitä vastausten perusteella pitäisi muuttaa. Voit käyttää myös Lisämateriaalia-sivulta löytyvää ilmapiirikartoitusta.
5. Tee yhteisöllisyydestä koko koulun yhteinen tehtävä
Pohtikaa työyhteisössä, millaiset toimintatavat vahvistavat oppilaiden yhteenkuuluvuutta. Miten varmistamme, ettei kukaan jää yksin? Miten tuemme oppilaiden vertaissuhteita? Miten toimimme, kun huomaamme ulkopuolisuutta? Yhteiset käytännöt tekevät yhteisöllisyyden vahvistamisesta suunnitelmallista ja pitkäjänteistä.