Aina pelkkä priorisointi ei riitä…

Kevät tulee kohisten ja kouluissa tahti kiihtyy taas. Ennen kevätlukukauden loppua pitäisi ehtiä vielä sitä ja tätä. Projekteja ja jaksoja pitää saattaa päätökseen, toteutuneet tukitoimenpiteet ja niiden vaikutus oppimiseen pitäisi kirjata ylös papereihin, kevätretket täplittävät päivää ja muuttavat totuttua rytmiä, arvioinnitkin häämöttävät jo horisontissa. Hommaa ja työtehtäviä on niin paljon, että pelkkä asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen ja aikatauluttaminen ei enää riitä. Jaksaakseen on osattava johtaa myös omaa energiaansa, eli kykyä tehdä työtä.

Ilona Rauhala (PsM) ja Makke Leppänen (PsM, MBA) esittelevät kirjassaan Oman energian johtaminen ja aikaansaaminen hyvinvoinnin tueksi mallia, jossa ajan johtamisen sijaan huomio kiinnitetään oman energian johtamiseen. He huomauttavat, että vaikka meillä olisi loistava työmoraali ja itsekuri työntekijöinä, huolehdimme usein melko leväperäisesti omasta palautumisestamme. Jaksamisemme kannalta on kuitenkin tärkeää, että ponnistelu ja palautuminen ovat tasapainossa.

Rauhalan ja Leppäsen mukaan kiireisinä ajanjaksoina on erityisen tärkeää huolehtia kehon perustarpeista, eli hyvästä ravinnosta, riittävästä levosta sekä palauttavasta liikunnasta. On hyvä luoda itselleen omaa hyvinvointia tukevia rutiineja, jotta myös kuormittuneena jaksaa huolehtia näistä hyvinvointitekijöistä työasioiden lisäksi. Erityisesti palauttavien taukojen pitäminen työpäivän aikana on tärkeää, jotta keho ei virittäydy liiaksi. Paljon ajattelua vaativaa työtä tekevien on syytä huolehtia myös nestetasapainosta päivän aikana.

Myös tunteilla on iso vaikutus energiaamme. Huolestuneisuus ja stressi kaventavat tutkitusti ajattelua. Kuormittavat asiat vievätkin helposti ison osan ajatteluenergiastamme, jos murehdimme asioita jo etukäteen. Tällöin epätoivo valtaa helposti lisää tilaa tunteissamme ja meidän on entistä vaikeampaa tarttua haasteisiin ja käsillä oleviin työtehtäviin. Myönteisiä tunteita voi herätellä muun muassa panostamalla työskentely-ympäristöön. Miellyttävässä tilassa on miellyttävämpää työskennellä. Kun koemme positiivisia tunteita, ajattelun energiaa vapautuu uusien näkökulmien löytämiseen ja työtehtäviin keskittymiseen.

Pisteenä iin päällä energiatasoomme vaikuttaa myös merkityksellisyyden kokemus, jonka Rauhala ja Leppänen nimeävät henkiseksi energiaksi. Mikäli omat arvomme ovat linjassa päivittäisen tekemisemme kanssa, tuntuu työn tekeminen vaivattomalta ja luonnolliselta. Kiireisinä ajanjaksoina saatamme unohtaa, mikä työssämme tekee siitä meille merkityksellistä. Työn tekeminen voi myös mahdollistaa meille merkityksellisen vapaa-ajan viettämisen. Oleellista on, että meillä on elämässämme merkityksellisiltä tuntuvia projekteja.

Kysymyksiä oman energian johtamisen liittyen:

  • Millaisia rutiineja sinun olisi hyvä luoda itsellesi hyvinvointisi tueksi?

  • Millaiset toiminnot ylläpitävät fyysistä energiaasi?

  • Millaiset toimet auttavat sinua palautumaan emotionaalisesti haastavien työpäivien jälkeen?

  • Miksi teet nykyistä työtäsi?

  • Mikä voisi lisätä työn merkityksellisyyden kokemusta?

Iloa ja auringonpaistetta kevätpäiviin!
-Miia

Lähde: Rauhala, I. & Leppänen, M. (2017). Oman energian johtaminen ja aikaansaaminen.

Seuraava
Seuraava

Ota askel kohti lomaa jo nyt!