Uutta polkua luomassa

Minulla on ollut aiemmin työuupumusta opettajantyössä. Perfektionistille tämä työ on vaikeaa, kun haluaisi pystyä tekemään kaikki mahdolliset työtehtävät mahdollisen hyvin. Olen tiedostanut tämän ongelman jo pitkään ja yrittänyt myös muuttaa asioita. En ole kuitenkaan uskaltanut luottaa yrityksiini ja olen palannut aina vanhoihin toimintatapoihini. Nyt tänä lukuvuonna hyvinvointivalmennuksen myötä sain vahvistusta sille, että suuntani oli ollut oikea.

Koen, että ratkaisevin seikka työhyvinvoinnin paranemisen kannalta on ollut omassa ajattelussa tapahtunut muutos. Opin hyväksymään sen, että voin olla tyytyväinen jo pieniin edistymisiin ja pieniin asioihin. Ennen ajattelin, että kun olen saanut kaiken tehtyä ja kun kaikki oppilaat ovat oppineet kaikki asiat, voin olla tyytyväinen. Tajusin, että eihän niin tule tapahtumaan koskaan! Nyt olen paloitellut asioita tietoisesti pienemmiksi kokonaisuuksiksi ja antanut itselleni luvan olla iloinen pienistä saavutuksista ja onnistumisista.

Huomasin, että tartutin stressiäni myös oppilaisiin. Kun minulla oli olo, että olemme myöhässä asioista ja meillä on kiire, tarttui tämä levottomuus myös lapsiin. Olen ymmärtänyt, että minun on tärkeää rauhoittaa itseni. Tulen joka päivä koululle niin, että ehdin istua rauhassa ja TOIMETTOMANA 15 minuuttia ennen koulupäivän alkua. Kun menen siinä levollisessa olotilassa luokkaan, pääsevät myös oppilaat aloittamaan uuden koulupäivänsä rauhassa.

Hyvinvointivalmennuksessa meille sanottiin, että pitää palautua myös työpäivien aikana. Olen huomannut, että mikrotauot ovat minulle tärkeitä tuon rauhallisena pysymisen kannalta. Olenkin pakottanut itseni menemään välitunneilla opehuoneeseen kahville ja juttelemaan toisten kanssa. Tarvitsen edelleen työkavereiden tukea siinä, että pystyn olemaan tauoilla toimettomana. On kuitenkin helpottavaa, kun sen voi sanoa muille ääneen. Mielestäni työhyvinvointi onkin koko työyhteisön asia. On vaikeaa rajata työtään, jos joutuu miettimään, että mitä muut nyt minusta ajattelevat, kun vain istun tässä tekemättä mitään.

Olen oppinut myös rajaamaan työtäni, vaikka se alussa tuntuikin aika mahdottomalta. Päätin, että valitsen, mihin keskityn. Olen ryhtynyt tietoisesti miettimään, missä aineessa ja asiassa voin luottaa omaan ammattitaitooni niin, että vain katson nopeasti, että mitä teemme tästä huomenna. Olen antanut itselleni myös luvan keskittyä perusasioihin. Sitten on niitä asioita, joihin haluan panostaa enemmän ja joita haluan valmistella rauhassa; että on myös lupa laitella viimeistä pisaraa myöten kaikki liput ja laput valmiiksi ja kuntoon siinä yhdessä oppiaineessa tai tehtävässä. Sekin rauhoittaa minua.

Nyt ajattelen, että minulle tärkeintä opettajana on, että oppilailla on hyvä olla ja että he tulevat kohdatuksi koulussa. Vasta silloinhan oppiminen ylipäätään mahdollistuu. Yritän kohdata oppilaat, kerron heille pieniä juttuja omasta elämästä, sanoitan tunteitani ja kuuntelen heidän asioitaan. Uskallan käyttää tähän aikaa, vaikka se on jostain muusta pois. Kaikki tämä on lujittanut ryhmähenkeä luokassamme ja ryhmässä olemisen taidot ovat menneet eteenpäin. Olen myös huomannut, että kun olen tietoisesti kohdannut oppilaita, heidän motivaationsa oppia on herännyt kuin itsestään.

Vaikka minulla on edelleen paljon opittavaa oppilaiden eriyttämisessä ja heidän tuen tarpeisiinsa vastaamisessa, ajattelen, että minä osaan kuitenkin olla läsnä oppilaille. Olen tämän lukuvuoden aikana oppinut luottamaan siihen, että teen oikeita asioita, vaikka se ei tulekaan heti näkyviin.

Olen lähtenyt harppomaan rohkeasti varvikkoon tutulta ja turvalliselta polulta. Kun olen aikani kulkenut näitä uusia jälkiä, alkaa tähänkin syntyä uusi polku ja kulkeminen helpottuu.

-Marika

Marikan keinot työstä palautumiseen:
1. Lähden töistä! En jää koululle roikkumaan ja tekemään “vielä sen yhden homman”.

2. Menen useana päivänä viikossa liikkumaan. En ota siitä stressiä, mutta pidän siitä kiinni, että saan itseni liikkeelle.

3. Olen aina ollut yökukkuja. Päätin kiinnittää huomiota nukkumiseeni. Minulle on tärkeää saada tarpeeksi unta.

4. Käyn avannossa. Se rauhoittaa hermostoa tällaisella ylivirittyjällä.

Mikään ei muutu itsestään. On löydettävä omat keinot. Sen jälkeen on päätettävä valita ne vanhojen tapojen sijaan. Pian huomaa, että tämä kaikki on minulle hyväksi.